Lempieläimiä

Äitini lempieläin on susi. Minulla on ystäviä, jotka ovat henkeen ja vereen kissaihmisiä tai koiraihmisiä, jopa mäyräkoiraihmisiä tai ajokoiramiehiä. Minä taas en varmaan kirjoittaisi Aurinkolaukan blogiin, ellei minun lempieläimeni olisi islanninhevonen.

Jotkut uskovat ihmisellä olevan syntymästään alkaen tiettyjä eläinkumppaneita, voimaeläimiä, joihin heillä on jokin kohtalonyhteys.

Ehkä islanninhevonen on ihan ilman mystiikkaakin minun voimaeläimeni,

koska se koitui jo vuosia sitten iloiseksi kohtalokseni ja voimaannuttaa minua päivästä toiseen. Lempieläimen kanssa tulee hyvin toimeen, sen kanssa löytyy yhteinen aallonpituus ja olemisen punainen lanka. Siitä voi joskus tunnistaa omia luonteenpiirteitään.

Sanotaan, että monet koiranomistajat muistuttavat koiraansa.

Olen nähnyt vinttikoirannäköisiä naisia ja pystykorvamaisia miehiä. Hevosiin tuntuu pätevän sama, sillä olen nähnyt myös hevosennaamaisia tyyppejä. 

 Sitä paitsi minulla ja ensirakkausruunallani on ihan samanväriset harjat ja lievää taipumusta vetopaniikkiin.

Vaikka islanninhevoset ovat meidän koko tallinväen lempieläimiä, myös islanninhevosillamme on aivan selvästi omia lempieläimiään, henkisiä eläinkumppaneita, joita ne muistuttavat ulkonäöltään tai luonteenpiirteiltään.

Fleigur on uskollinen kuin koira ja seuraa emäntäänsä vaikka läpi harmaan kiven. Huginissa on jotain jänismäistä, vaikkei sillä suinkaan ole pitkiä korvia eikä töpöhäntää. Entä Hjollur, ihana viaton virtahepomme? Feykir on selvä kauris, aina hieman varuillaan, yhtä nopea ja reaktioherkkä. Soley: leinikinnimestään huolimatta se muistuttaa meistä mammuttia. Ja joskus keski-ikäistä naista.  Neisti, kipinä, on kuin ampiainen. Pyöreä tamma Maara on varmasti aikoinaan risteytynyt muumin kanssa, sillä se paitsi muistuttaa Niiskuneitiä, myös syö havunneulasia. Uusin tulokas, Efstur, saukko?

Odin, Aasojen jumalsuvun ylin, on vanha kettu, joka osaa esittää tyhmää niin taitavasti että tallityttökin hämääntyy. Ja Vitnir – Pikkuhukka!

Toisten eläinten nimet ovat osa islanninhevosten nimeämisperinteitä. Tammojen nimiä ovat esimerkiksi  Bessa (karhu), Gedda (hauki), Svala (pääskynen) ja Mýsla (pieni hiiri). Islanninhevosori voi saada nimensä vaikkapa hylkeeltä (Brimill), villisialta (Jöfur), käärmeeltä (Ormur) tai etanalta (Snigill). Rakkaalla eläimellä on monta nimeä. Niinpä issikoiden nimistä Ylfing, Ylfa, Ylfingur, Gribba, Vargur, Úlfur ja Vitnir tarkoittavat kaikki sutta.

Tämä susiasia herättää minussa hämmennystä. Tallille ajellessa olen kuunnellut usein Vuokko Hovattaa, jonka lempieläimiä ovat halkopinossa asuva lumikko, pääkalloperhosen kotelo ja vinoniskainen toukka, viulua soitteleva vuohi − ja Laatokan lumessa juokseva susi. Olen työkseni tutkinut historiallisia susikysymyksiä ja sudenmetsästyskertomuksia. Ja kun taannoin päädyin kavioliittoon, se tapahtui juuri Susi-nimisen hevosen takia. Susi-hevonen, lempieläimeni, voimaeläimeni,  opettaa minulle uskollisuutta, kestävyyttä, menestymistä ja ryhmätyöskentelyä.

-Tjaldur, vieraileva tähtemme