Karvaista asiaa

Hei!

Eletään aivan joulukuun loppua ja ulkona näyttää tältä! :

Kyllä tässä vaiheessa rupeaa sitä lunta ja pakkasta toivomaan kun tiet ja pihat alkavat muuttua taas kuramöllöksi.
Meiltä kysytään usein että miten hevosemme pärjäävät 24/7 ulkona, pihatossa kun sataa vettä, on kovia pakkasia ja lumimyräköitä. Vastaankin aina että; "Erittäin hyvin!" :)
Hevoset ovat silminnähden tyytyväisiä oloonsa, kun saavat viettää kaiken vapaa-aikansa laitumella laumassa. Pihatossa ne viihtyvät lähinnä kesällä ötököitä piilossa.
Käyn myöskin kokeilemassa aina kurjalla säällä että onhan aluskarva varmasti kuiva, ja etteivät hevoset palele. Kertaakaan en ole todennut että hevosilla olisi ollut kylmä, tai aluskarva sään takia märkä.
Liitänkin tähän hyvän tekstin hevosen karvasta.

Hevonen ei ole vilukissa

Hevosen lämmöntarve on huomattavasti pienempi kuin omistajansa. Evoluutio on muokannut hevosesta lämmönsäästäjän, joka sopeutuu erinomaisesti äärimmäisiin lämpötiloihin.

Nykyhevosten alkukoti on Keski-Aasiassa, jossa maasto vaihtelee vuoristojen tundrasta aroon ja aavikkoon. Kuiva mannerilmasto on Aasian aroilla ja aavikoilla rajuimmillaan: kesät ovat läkähdyttävän kuumia ja talvet jäätävän kylmiä.
Pakkasta terästää navakka tuuli, joka yltyy helposti myrskyksi. Talvella pakkanen voi laskea -40 asteeseen, kun taas kesällä voi olla 40 astetta hellettä. Lämpötila voi vaihdella kymmeniä asteita vuorokauden aikana.
Hevonen lajina on kehittynyt miljoonien vuosien aikana sietämään äärimmäisiä lämpötiloja ja lämpötilojen nopeaa vaihtelua ääripäästä toiseen. Tämä ominaisuus on säilynyt nykyhevosillakin. Esimerkiksi aavikkojen arabit voivat elää tyytyväisinä Suomessa pihatossa, ja Irlannin kylmänkosteaan meri-ilmastoon sopeutuneita connemaroja on viety Afrikkaan.
Ihmisen ja hevosen lämmöntarvetta ei voi suoraan verrata, koska lajiemme evoluutio ja edellytykset sietää äärimmäisiä lämpötiloja eroavat toisistaan valtavasti. Ihminen on kotoisin Afrikasta, ja olemme lajina sopeutuneet elämään noin 20 asteen lämmössä. Fysiologiamme keskittyy turhan lämmön haihduttamiseen kehosta, ei sen säilyttämiseen.
Hevosen keho ja ruumiinrakenne toimivat päinvastoin: hevonen luo ja säilyttää lämpöä tehokkaasti, joskin se pystyy myös jäähdyttämään itseään helteessä. Sen verenkierto voi tarvittaessa ottaa käyttöön useita lämpöä säilyttäviä tai haihduttavia järjestelmiä, joita ihmisellä ei ole.

Lämpöä sisältäpäin

Hevosten kylmänsiedosta on melko vähän tutkimustietoa. Tutkijat ovat keskittyneet lähinnä siihen, miten kylmyys vaikuttaa kasvuun ja ravinnontarpeeseen, ja kylmän ilman hengittämiseen kovassa rasituksessa.
Kanadalaistutkimuksessa havaittiin, että kylmäpihaton varsoilla on vähintään kaksinkertainen karvapeite lämmitetyn pihaton asukkeihin verrattuna. Pakkanen ei hidastanut luuston kehitystä eikä säkä- tai lautaskorkeuden kasvua.
Tutkitut kylmäpihattovarsat tarvitsivat yleisesti 1,3 prosenttia lisäenergiaa jokaista pakkasastetta kohti, kun lämpötila painui alle nollan. Kasvuun kuluvan energian tarve kasvoi 0,7 % astetta kohti.
Kymmenen asteen pakkasessa kasvavan hevosen energiantarve lisääntyy siis yhteensä noin viidenneksen normaalista, kun taas aikuiselle hevoselle riittää reilu kymmenys lisäenergiaa. Mitä kovempi pakkanen, sitä enemmän lisäenergiaa hevoset tarvitsevat.
Heinää tai säilörehua onkin tärkeää antaa pakkasella reilusti, koska hevosen oma lämmitysjärjestelmä toimii nimenomaan karkearehulla. Loimi ei lämmitä yhtä tehokkaasti kuin hevosen oma heinällä käyvä "lämpöpatteri".

Karva - tehokas eriste

Hevosen täysimittainen talviturkki on eriste, jota ihmisten talvivaatteiden suunnittelijat voivat vain kadehtia. Se estää lämmön haihtumisen iholta niin visusti, että hevosen maatessa hangessa lumi ei sula sen alla eikä karva kastu lainkaan.
Talviturkissa on kaksi kerrosta: ihoa vasten on paksu pohjavilla, jota suojaa pitkä karkea suojakarva. Ylin kerros pitää sadetta jopa vuorokausia: suojakarvat kastuvat mutta vesi valuu niitä pitkin pois. Alusvilla ja iho pysyvät kuivina.
Hevonen alkaa varautua talveen juhannuksen tienoilla. Kun päivät lyhentyvät, talvikarva alkaa työntää kesäkarvaa tieltään. Paljon ulkoilevia hevosia ei kannatakaan klipata alkukesän jälkeen, jotta tulevan talvikarvan päät eivät katkea. Leikkaamaton karva valuttaa veden ja lumen pois, mutta katkaistu karva voi päästää kosteuden iholle.
Talvikarva jatkaa kasvuaan joulun tienoille, jonka jälkeen tuleva kesäkarva alkaa työntää talviturkkia tieltään. Hevosen keho huomaa päivän pidentymisen nopeasti, ja kevyt karvanlähtö alkaa monesti jo vuodenvaihteen aikoihin.
Hevosen karvapeite tottelee luonnonvaloa ja päivän pituutta, eikä karvanvaihtoa voi kokonaan estää. Lämpö ja kirkas keinovalaistus voivat kuitenkin hillitä karvan pituutta ja paksuutta. Turkin paksuus vaihtelee roduittain, mutta eniten sitä säätelevät ilmasto ja hevosen elinolot.

Paleleva hevonen tärisee

Hevosen kylmänsietokyky ei perustu pelkkään karvaan.
Iso runko säilyttää lämpöä hyvin; samaa ruumiinrakennetta hyödyntävät esimerkiksi hirvet ja porot. Pohjoiset rodut ovat tyypillisesti isorunkoisia, mutta niiden jalat ovat lyhyet tai keskimittaiset, sillä ohuiden ulokkeiden lämmönhukka on suurin.
Lisäksi hevosen pitkä kuitua hyödyntävä suolisto tuottaa paljon lämpöä rehusta, pitkä nenäontelo lämmittää hengitysilman keuhkoille, eikä ääreisverenkierrolla ei ole lainkaan niin tärkeää roolia kuin vaikkapa ihmisillä, koska jaloissa on vain vähän lihaksia - hevosen varpaita ei palele.
Hevosilla on myös monia kotikonsteja kylmää vastaan. Ne hakeutuvat tuulensuojaan esimerkiksi puun, kallion tai rakennuksen taakse tai kääntävät häntänsä tuulta päin, jolloin takaosa suojaa muuta kehoa tuulelta. Hevoset saattavat myös painautua kiinni toisiinsa tai liikkua lämmitelläkseen.
Jos näistäkään ei ole apua, ihon verisuonet supistuvat ja karvat nousevat pystyyn. Niiden väliin jäävä ilma pitää lämpöä tehokkaasti - samoin kuin höyhenet pakkasessa pörhistyneellä pikkulinnulla.
Jos muut keinot eivät auta, lihasvärinä kiihdyttää aineenvaihduntaa ja lämmittää tehokkaasti. Hevonen siis tärisee, kun keho kuluttaa lämpöä enemmän kuin se pystyy tuottamaan ja säilyttämään.

Helle ei ongelma

Hevosella ei ole hätää talvisin, jos se pääsee ulkona tuulensuojaan ja vettä ja rehua on aina tarjolla. Ihmisen apua hevonen kaipaa lähinnä kastuttuaan ihoon asti sateesta tai hiestä tai työskennellessään rankasti kovassa pakkasessa.
Sama pätee helteeseen: levossa tai normaalissa työssä hevosella ei ole helteessä hätää, jos se pääsee varjoon ja tarjolla on vettä ja suolaa. Kovassa työssä elimistö voi kuitenkin ylikuumentua, ja hien mukana poistuneiden kivennäisaineiden tarve kasvaa.
Tutkimuksissa on havaittu viileällä vedellä valelun alentavan elimistön lämpötilaa tehokkaasti raskaan liikunnan jälkeen. Kylmä kylpy sopii laidunhevosillekin, ja liikunnan jälkeen viilentävä pesu kuuluu kesäkuumalla asiaan.

Teksti: Johanna Viitanen
artikkeli on julkaistu alun perin Hevoset & Ratsastus -lehdessä 1/2004

Joulun aikaa, ja taikaa

Nyt on pikkujoulut ja joulut vietetty! :)
Lumen puutteen takia hevoskerhon pikkujoulujen rekiajelu korvattiin kärriajelulla ;)
Ja Neisti tormistautui reippaana porona kärrien edessä. Kiitoksia kaikille mukana olleille!

Jouluksi hevoset saivat uuden paksun pehkupatjan pihattoon, ja parit ylimääräset vapaapäivät.

Kelit on kyllä lähempänä kevättä ku joulukuuta, ja hokkarit jalassa pääsisi parhaiten pihoilla kulkemaan, mutta eipä se mitään, meidän karvamopot kulkee joka kelillä! ;)

Perinteiset Tapaninpäivän ratsastukset tuli myöskin ratsastettua tanssiloiden sijasta,  hyvällä porukalla, TIETYSTI! :)

7-vuotiaat kaulakkain :)

 

- Jenni

Lumihankilaukkaa!

IHANA lauantai vietetty ratsailla tuttujen ratsastajien seurassa!
Lunta tuli eilen oikein roppakaupalla, joten nyt on joulukuinen luonto kauneimmillaan, sääkin suosi meitä, vain muutama aste pakkasta ja puolipilvistä.
Ratsastajien lisäksi myös hevoset nauttivat, sillä pakkanen ja lumi piristää kaviokkaita kummasti, menohaluja riitti sopivissa määrin!! :)

Ratsastukset kun oli ohi, kello oli sen verran vähän niin ajattelin ratsastaa Vitnirin kentällä.
Soile oli ulkona Jasminin (Soilen tyttärentytär) kanssa, pyysin Soilea pitämään miulle tuntia, ja Jasminia käymään talutusratsastuksessa Vitnirin selässä, sillä meillä ollessaan Vitnirin selässä ei ole lapsia käynyt.
Eikun hevonen valmiiksi ja reipas hevostyttö Jasmin selkään! Vitnir oli SUPER HIENO! Kulki rauhassa nuori ratsastaja selässään. Muutaman kierroksen jälkeen annoin Jasminille ohjat käteen, niin sai kokeilla itse liikkellelähtöä, ohjaamista ja pysäytystä, sillä Vitnirin herkkyystaso kumminkin on pikkasen eri tasoa mitä muiden hevostemme... ;) Lopuksi vielä kokeiltiin ravia, niin että ohjat oli minulla ja juoksin vieressä Jasminin pitäessä satulasta kiinni, hieman taisi tyttöä pomputtaa V:n iso ravi mutta meni aivan ältsin hienosti, ylpeitä saadaan olla niin Vitniristä, kuin myös Jasminista <3

Lopuksi ratsastin Vitnirin itse Soilen antaessa vinkkejä, oli poitsulla virtaa mutta malttoi kuitenkin rauhoittua ja keskittyäkkin :)

- Jenni

Jenni

Moikkamoi! :)

Nyt onkin minun vuoroni esittäytyä!

Olen Jenni Moisio, ammatiltani eläintenhoitaja.
Tällä hetkellä opiskelen oppisopimuksella hevosharrastepalveluiden tuottamista,
tavoitteena saada askellajiohjaajan nimike.

Olen kotoisin Kontiolahdelta, opiskelin Kiteellä ja aloitettuani työt Aurinkolaukassa muutin Kesälahdelle.

Rakkaus hevosiin (ja muihinkin eläimiin) syttyi jo pienenä tyttönä, ja jo päiväkoti-ikäisenä
ilmoitin vanhemmilleni että minusta tulee eläinlääkäri tai eläintenhoitaja.
Kiersin nuorena eri talleilla ystävien kanssa hoitamassa hevosia ja auttelemassa talliaskareissa ja myöskin ratsastamassa. Harrastus olin kuitenkin säännöllisen-epäsäännöllistä, kunnes elämääni asteli Ralli.

Ralli muutti naapuriini lv-ravuri Pennun seuraponiksi, ja kävin tutustumassa omistajiin ja hevosiin, ja ONNEKSENI sain ruveta käydä hoitamassa Rallia ja Pentua.
Ralli oli ulkonäöltään joka tytön unelmaponi, valkea kaunis eestinponi tamma. Rallilta ei myöskään luonnetta puuttunut, paha tai ilkeä se ei koskaan ollut, mutta osasi kyllä testatakkin, ja sen kanssa opin huomaamatta äärettömästi hevosmiestaitoa, ja hevosen käyttäytymistä.
Ralli oli myöskin ensimmäinen (puoliksi)oma ponini. Sillä on edelleen, ja tulee aina olemaan erityinen paikka sydämessäni, ja minulla onkin korvan takana hevosenkenkä tatuointi Rallin muistolle, toista samanlaista hevosta ei varmasti ole eikä tule. <3

Mutta miten löysin tieni islanninhevosten pariin?

Koulun harjoittelun kautta löysin tieni Aurinkolaukka tallille ja aukeni aivan uusi maailma. Tyynen rauhalliset ja varmat islanninhevoset aiheuttivat ensiksi positiivista ihmetystä niin askellajiensa kuin käytöksensäkin puolesta! "Nämähän voi kääntää vaikka solmuun, ja miten voi mennä ihan kylki toista hipoen ja turpa toisen hännässä kiinni?!" ;)
Aloitin valmistumiseni jälkeen kesän alussa työt Aurinkolaukassa, mutta vielä ihmetystä aiheutti kaikki ne askellajit ja ehkä salaa kaipasin tietynlaista kipakkuutta hevosen luonteessa ja ns. 'enemmän tekemistä' ratsastaessa. Ja  sitten Aurinkolaukkaan ja elämääni tuli Neisti - Liekki, Kipinä!

Tästä herrasta ei luonnetta ja kipinää puutu! Neisti on luonteeltaan rehellinen ja huumorintajuinen ukkeli, jolta ei pilkettä silmäkulmasta puutu! Mamman mussukka <3

Sain Neistin ratsastettavakseni, sillä jääräpää ukkeli ei asiakaskäyttöä ajatellen ollut mikään ykkösvaihtoehto. Kovan työn ja tiukan neuvottelun jälkeen Neististä kuoriutui mahtava vetohevonen, ja selkeät ja laadukkaat askellajit omaava nelikäyntihevonen. Neistin ansiosta tuli palo oppia kaikkimullehetinyt-tyyliin asiat islanninhevosista ja askellajiratsastuksesta. Kävinkin muutamissa askellajivalmennuksissa muilla talleilla, ja aloin käymään SIHY:n (suomen islanninhevosyhdistys) järjestämillä kursseilla saadakseni lisää tietoa islanninhevosista ja askellajiratsastuksesta, ja nyt olen AIVAN MYYTY!  Josta tuloksena osuus 7-vuotiaasta islanninhevos ruunasta, Vitnir fra Salorannasta.

Vitnir on nuorehko, lupaava ja isoilla liikkeillä varustettu nelikäyntihevonen. Vitnirin töltti on vielä raaka, mutta me opettelemme yhdessä. Mitä mahtavin opetus- ja opetteluhevonen minulle. Kehitystä on tapahtunut huimasti vajaassa vuodessa, ja olemme saaneet  hyvää palautetta. Vitnir on oikein hurmaava, herkkä ja sosiaalinen kullannuppu. Hyvin avoin ja tottuu uusiin asoihin nopeasti muitta mutkitta. Saa nähdä mitä tästä komistuksesta vielä kehkeytyy, sillä meillähän  on aikaa.... ;)

- Jenni

Aurinkolaukan kaverilauma

Nämä sivut kertovat Kaverilaumamme  touhuista laitumella, metsäniityillä, retkillä ja vaelluksilla. Mukaan mahtuu myös Kaverilauman perässä ja selässä kulkevat kädelliset ja hassuja haastavat kypäräpäät :)