Kaverilauma

Kaverilauma

perjantai 6. joulukuuta 2013

Jenni

Moikkamoi! :)

Nyt onkin minun vuoroni esittäytyä!

Olen Jenni Moisio, ammatiltani eläintenhoitaja.
Tällä hetkellä opiskelen oppisopimuksella hevosharrastepalveluiden tuottamista,
tavoitteena saada askellajiohjaajan nimike.

Olen kotoisin Kontiolahdelta, opiskelin Kiteellä ja aloitettuani työt Aurinkolaukassa muutin Kesälahdelle.

Rakkaus hevosiin (ja muihinkin eläimiin) syttyi jo pienenä tyttönä, ja jo päiväkoti-ikäisenä
ilmoitin vanhemmilleni että minusta tulee eläinlääkäri tai eläintenhoitaja.
Kiersin nuorena eri talleilla ystävien kanssa hoitamassa hevosia ja auttelemassa talliaskareissa ja myöskin ratsastamassa. Harrastus olin kuitenkin säännöllisen-epäsäännöllistä, kunnes elämääni asteli Ralli.
Ralli muutti naapuriini lv-ravuri Pennun seuraponiksi, ja kävin tutustumassa omistajiin ja hevosiin, ja ONNEKSENI sain ruveta käydä hoitamassa Rallia ja Pentua.
Ralli oli ulkonäöltään joka tytön unelmaponi, valkea kaunis eestinponi tamma. Rallilta ei myöskään luonnetta puuttunut, paha tai ilkeä se ei koskaan ollut, mutta osasi kyllä testatakkin, ja sen kanssa opin huomaamatta äärettömästi hevosmiestaitoa, ja hevosen käyttäytymistä.
Ralli oli myöskin ensimmäinen (puoliksi)oma ponini. Sillä on edelleen, ja tulee aina olemaan erityinen paikka sydämessäni, ja minulla onkin korvan takana hevosenkenkä tatuointi Rallin muistolle, toista samanlaista hevosta ei varmasti ole eikä tule. <3

Mutta miten löysin tieni islanninhevosten pariin?

Koulun harjoittelun kautta löysin tieni Aurinkolaukka tallille ja aukeni aivan uusi maailma. Tyynen rauhalliset ja varmat islanninhevoset aiheuttivat ensiksi positiivista ihmetystä niin askellajiensa kuin käytöksensäkin puolesta! "Nämähän voi kääntää vaikka solmuun, ja miten voi mennä ihan kylki toista hipoen ja turpa toisen hännässä kiinni?!" ;)
Aloitin valmistumiseni jälkeen kesän alussa työt Aurinkolaukassa, mutta vielä ihmetystä aiheutti kaikki ne askellajit ja ehkä salaa kaipasin tietynlaista kipakkuutta hevosen luonteessa ja ns. 'enemmän tekemistä' ratsastaessa. Ja  sitten Aurinkolaukkaan ja elämääni tuli Neisti - Liekki, Kipinä!
Tästä herrasta ei luonnetta ja kipinää puutu! Neisti on luonteeltaan rehellinen ja huumorintajuinen ukkeli, jolta ei pilkettä silmäkulmasta puutu! Mamman mussukka <3

Sain Neistin ratsastettavakseni, sillä jääräpää ukkeli ei asiakaskäyttöä ajatellen ollut mikään ykkösvaihtoehto. Kovan työn ja tiukan neuvottelun jälkeen Neististä kuoriutui mahtava vetohevonen, ja selkeät ja laadukkaat askellajit omaava nelikäyntihevonen. Neistin ansiosta tuli palo oppia kaikkimullehetinyt-tyyliin asiat islanninhevosista ja askellajiratsastuksesta. Kävinkin muutamissa askellajivalmennuksissa muilla talleilla, ja aloin käymään SIHY:n (suomen islanninhevosyhdistys) järjestämillä kursseilla saadakseni lisää tietoa islanninhevosista ja askellajiratsastuksesta, ja nyt olen AIVAN MYYTY!  Josta tuloksena osuus 7-vuotiaasta islanninhevos ruunasta, Vitnir fra Salorannasta.


Vitnir on nuorehko, lupaava ja isoilla liikkeillä varustettu nelikäyntihevonen. Vitnirin töltti on vielä raaka, mutta me opettelemme yhdessä. Mitä mahtavin opetus- ja opetteluhevonen minulle. Kehitystä on tapahtunut huimasti vajaassa vuodessa, ja olemme saaneet  hyvää palautetta. Vitnir on oikein hurmaava, herkkä ja sosiaalinen kullannuppu. Hyvin avoin ja tottuu uusiin asoihin nopeasti muitta mutkitta. Saa nähdä mitä tästä komistuksesta vielä kehkeytyy, sillä meillähän  on aikaa.... ;)

- Jenni




Ei kommentteja :

Lähetä kommentti